Little things matters

Me 2005 at Tarja's last Nightwish consert

Syy ja seuraus. Se miten tehdyt ja koetut asiat vaikuttavat meihin, on jatkuvasti kiehtovaa. Vaihdan jatkuvasti mielipidettäni siitä uskonko kohtaloon. Enkä tiedä miksi ihmisellä on niin suuri tarve jatkuvasti uskoa johonkin suurempaan siinä määrin, että elämän omat valinnat eivät muka vaikuttaisi, vaan kaikki on jo määrätty ennalta, se on jollain tavalla jokseenkin hämmentävää. Tässä suurin piirtein 12 vuotta syömishäiriön kanssa painiskelleena olen huomannut miten pienillä asioilla olen vaikuttanut tekemisiini ja sitä kautta koko elämääni. 

Koulukiusaus ja oma elämä vaikuttivat asiaan siinä määrin, että kun jatkuva syyttäminen ulkopuolisilta alkoi käymään liian raskaaksi, uskoin kaikkeen mitä mulle sanottiin täysin sinisilmäisesti. Sisältä musta tuli heikko ja tahdoin niin kipeästi huomiota ja rakkautta osakseni, että vietin päivät haaveksien ja yrittäen vain uskoa päivään, jolloin minustakin välitettäisiin. Mikä on siinä määrin omituista, koska käytökselläni yritin silti saada elämäni ja ajatukseni kontrolliin ruuan, liikunnan ja no, pytyn kanssa. En ole vieläkään ymmärtänyt elämäni jatkuvaa ristiriitaisuutta, uskon aina tosi rakkauteen, tosi ystävyyteen, ihmisten hyvyyteen, uusiin mahdollisuuksin, sekä tietenkin onnellisiin loppuihin. Mikä minussa sitten on ratkennut silti uskomaan, että olen arvoton? Miksi muiden mielipiteiden välittäminen on mennyt itsensä välittämisen edelle? Sehän on täysin järjetöntä, turhaakin. 

Me 2006

Nyt voin sanoa oikein rinta rottingilla, suorastaan ylpeydestä tursuten, että pytyn kanssa ei olla tehty kumppanuutta bulimian suhteen nyt kokonaiseen vuoteen. Muistan kuinka se alkoi ensin tunneista. Sitten päivistä, viikoista ja muistan sanoneeni olleen jo kuukausia ilman. Olen huomannut tämän vuoden aikana, että positiivisemmat asiat päihittävät negatiiviset mennen tullen. Kun olet tarpeeksi itsevarma, ei muiden mielipiteillä ole enää samanlaista merkitystä, kuin aiemmin. Voin olla oma itseni välittämättä siitä millaisena friikkinä tai surkimuksena ihmiset minua pitävät. Ja se taas vaikuttaa siihen, että en ahdistu enää niin paljoa, joka johtaisi ahmimisen tuomaan kontrollihurmaan. En vain tarvitse sitä enää, koska omaan sen hallinnan jo. Se tässä onkin parasta, kun on kerrankin hallinnassa. Pakko silti sanoa, että usein hallinnan pito on todella hankalaa ja minäkin koen päivittäisi houkutuksia ja jatkuvaa itsehillintää. Muutama viikko sitten oli nimittäin erittäin lähellä, etten palannut vanhoihin tapoihin, olin jo ahtamassa itseäni täyteen, ennenkuin edes tajusin mitä olin tekemässä (mikä oli kovin yleistä ahmimiskohtauksissani) ja yhtäkkiä se iski muhun. En mä voi tehdä tätä taas. Tungin sipsini täyteen astianpesuainetta ja tungin koko pussin roskiin ja soitin pikaisesti ystävälleni, joka auttoi mut ahdistuksen yli. Siinä sitä sitten vollotettiin sydänveret sydänystävälle keittiön lattialla, onneksi tyttökavereihin voi aina luottaa. Olen ylpeä etten sortunut ja tiedän, että puhelu auttoi minua enemmän, kuin oksennus olisi ikinä voinutkaan.

2007

Luulen, että syömishäiriöni oli myös tapa yrittää selvitä masennuksestani. Silloin, kun ei ole kelle puhua ahdistuksesta, on keksittävä toiset keinot. Ilmeisesti näin useimmat riippuvuudet syntyy, kun ei halua auttaa ensin itseään, vaan uskotaan jonkun väliaikaisen unohdusratkaisun vaikuttavan kaikkeen parantavasti. Ikävä kyllä, se ei ikinä auta. Asioita on turha yrittää unohtaa, koska vanhat käsittelemättömät tulevat aina uudestaan esiin tulevaisuudessa jollain tavalla. Niitä kannattaa käsitellä joko ihan yksinään, vaikka kirjottamalla tai sitten puhumalla. Joskus liikuntakin auttaa purkamaan paineita, siinä saa turhautuneen energian kulutettua pois ja keho tuottaa itse itselleen aineita, jotka omasta mielestäni päihittävät huumausaineet mennen tullen. Eikä mikään myöskään voi voittaa sitä ylpeyden tunnetta, kun on edistynyt jossain tai saanut jotain aikaiseksi mitä suunnittelikin. 

2010

En voi korostaa tarpeeksi sitä, kuinka asiat kannattaa tehdä alusta loppuun. Jos jätät asiat kesken, siitä jää lähinnä epäonnistumisen tunne, mutta jos teet sen loppuun, saat itsevarmuutta joka ikiseen asiaan mitä teet, koska sinähän ne asiat saat tehtyä loppuun. Jos vain todella haluat sitä. Toinen asia, mitä en voi olla korostamatta tarpeeksi, on kyseessä sitten huono itsetunto, huono päivä, ero, syömishäiriö, menetys tai vaikka sairaus, ei ikinä pidä menettää toivoaan. Koska toivo on se, mikä pitää meidät ihmiset hengissä. Myönteisellä elämän asenteella voi porskuttaa vaikka kuinka pitkälle! 

2012

Vaikka terapianihoitoni on jonkinlaisesti tyssäytynyt (siis käyn siellä, mutta paranemisprosessini on pysähtynyt), olen silti saavuttanut suuria asioita omassa elämässäni. Olen uskaltanut kohdata pelkojani, tämä onkin mahtava seuraus syistä. Olen uskaltanut luottaa ihmisiin. Olen uskaltanut luottaa omiin unelmiini. Uskon siihen, että minäkin voin onnistua. Uskon siihen, että minäkin voin olla kaunis. Ja minä myös uskon, että sinäkin voit saavuttaa elämässäsi pieniäsuuria asioita, jos vain haluat uskoa itseesi. Ja se on ainut mikä ratkaisee, sillä elämä on täynnä valintoja. Vain sinä voit päättää mitä ne valinnat ovat. Minä olen tehnyt valinnan, että minä en jätä mitään kesken, koska minä aion elää.

Translation:

Cause and effect. It's how and how much perceived things affect us, is constantly fascinating. I constantly change my opinion about whether or not to believe in fate. I do not know why people have such a strong need to continue to believe in something greater to the extent, that their own life choices do not seem comfortable, that everything is already pre-determined, it is somewhat confusing in some way. In this roughly 12 years grappling with eating disorders, I have noticed how little things I have chance my doings and my whole my life.The temptation at school and my life was affecting me so bad that I believed everything I was told quite naively. Inside, I became weak and I wanted so much love and attention that I spent days dreaming for something better and trying to believe that the day when someone cares about me, will come. What is so strange, because my behavior, I was trying to still get control of my life and thoughts by food, exercise, and well, with the bowl. I still have not understood the ongoing conflict in my life, I always believe true love, true friendship, kindness to people, new opportunities, and of course the happy endings. What made me believe that I'm worthless? Why are other  peoples opinions has gone ahead of loving itself? After all, it is completely pointless.Now I can say with pride that I have not vomit entire year now! I remember how it started my progress to heal, rist it was days, weeks, and I remember saying to to someone that I have been for months without vomiting. I've noticed this year that the more positive things outweigh the negative hands down. When you are confident enough, other people's opinions are no longer the same significance as in the past. I don't worry any more what people thinks about me or even if they think I am a freak or something. It seems that I have no longer such anxiety that would lead to binge eating. I just do not need it anymore, because the management of my own. That this is the best, when it is in control. But I must say, I had a tough time weeks ago, I really wanted to binge and vomit but I remembered how that made me feel I just stopped it and made a phone call to my friend and it made me feel so much better than vomiting would ever have. And I was proud that I didn't do it, I was in control.

I think that the eating disorder was also a way of trying to cope with my depression. Then, when you do not have anybody to talk about the anxiety, you need to do something else to make yourself feel better. Apparently, this is how most addictions occurs when the persons does not want to help themselves, but I believe it is temporary solution. Unfortunately, it never helps. Things is useless to try to forget, because the old things always come up again in the future in some way.  And nothing can not beat that feeling of pride when you have made some progress or achieved something what you were planning to do.I can not stress enough how things should be done from start to finish. If you leave things pending, it remains mostly a feeling of failure, but if you make it to the end, you get self-confidence in each and every matter what you do, because you really can do it. If you just really want it. Another thing, which I can not fail to highlight enough, whether low self-esteem, a bad day, the difference between eating disorder, even if the loss or illness, do not lose hope. Because hope is what keeps us alive people! A positive attitude to life can make you go as far as you want!Although therapy is in some kind of collapsed, therefore I go out there, but the healing process has stopped, I'm still achieved great things in my own life. I am not afraid to face my own fears, this is a great result for reasons. I am not afraid to trust the people. I am not afraid to trust my own dreams. I am confident that I can succeed. I am confident that I can also be beautiful. And I also believe that you too can achieve great things in your life, if you just want to believe in yourself. And that is the only thing that counts, because life is full of choices. Only you can decide what those choices are. I reckon that I will not leave anything between, because I'm going to live my life.

/Leena