perjantai 26. heinäkuuta 2013

Summer child

Pictures by Milla Grönman
Tällä viikolla otin henkilökohtaisen haasteen vastaan ja päädyin Millan kuvattavaksi ilman sen kummempia meikkejä, hiustenlaittoa (nuo taisin vain harjata ja oli likaisetkin, hah!), kirpparilta löytyi nätti valkoinen mekko kolmella eurolla ja paljain jaloin päädyin se päällä sitten sipsuttelemaan Porin kasvipuutarhaan ruusujen keskelle. Tuoksu oli mitä huumaavin, enkä voinut olla nauramatta, kun päälleni heiteltiin yhä uudestaan makealta tuoksuvia ruusun terälehtiä. Ehdin tässä jo potemaan jonkinlaisen dilemmankin, mutta hei, elämä on yhtä oppimista ja kasvamista. Mä olen tosi tyytyväinen siihen, että uskalsin lähteä tekemään jotain erilaista ja mennä kuvauksissa lähinnä vain siten miltä tuntuu. Näissä kuvauksissa ei posetettu, viilattu pilkkua tai muokattu pois virheitä. Toisinaan jokaisen kannattaa unohtaa se millaiselta näyttää tai olla ajattelematta tiettyjä muotoja tai muiden tuottamia muotteja. Tässä on kesäLeema 2013 ja totean, että joskus on vain hyvä ottaa rennosti. Ja tietenkin nauttia kauniista kesäpäivästä ruusutarhassa.







Translation:
This week I took a challenge (personal challenge) to be in a photoshoot where I don´t have much make up, just simple dress (on the flea market by the way), no anything special posing and no stress or hurry. I had a little mental break down but now I feel just absolutely fine. Because sometimes you just need to realise to chill out, enjoy the summer and how the roses smell. Forget about your shapes and how you SHOULD look like, just feel who you are. You can be just who you are and enjoy it. This is me, this summer and I am going to relax and remember to smell rose pedals more often. I really recommend it.

/Leena

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

voi kun kirjotit kauniisti :--)) oli mukavaa kuvailla sun kanssa!

Sanna J. kirjoitti...

Ihana olet <3 Luonnonlapsi ^^

Realitaets-Verlust kirjoitti...

Very pretty! You should wear more white dresses!

Marianna kirjoitti...

Kauniita kuvia mutta jäi vähän ihmetyttämään tuo "ilman sen kummempia meikkejä" ja kuitenkin on melkoiset pakkelit silmissä o_O

Leena kirjoitti...

Milla: Niin sunki kanssa!

Sanski: Piuh<3

Realitaets- Verlust: Yeah I totally need to wear white more <3

Feline: Aa juu ei ehkä näy, mutta lähinnä kevyemmin korostin vain kulmakarvoja, laitoin vähän eyelineria (korostamaan mun pieniä silmiä) ja mulla on harmaata luomiväriä vain vähän luomella (kuvissa korostui varsinkin nuo varjossa otetut paljon tummemaksi mitä oli oikeasti), mulla ei ole mitään pohjustuksia tms ja huulipunan virkaa toimitti pelkkä huulirasva. Joten siis, mulle noi meikit on tosivähäset, yleensä teen tollasia ku en jaksa pahemmin meikata, että korostan vaa vähän kajalilla silmiä ja värittömiä kulmakarvoja. Muiden silmiin tuokin voi olla silti vielä raskas. Oisin käyttäny ruskeaa väriä, mutta käsilaukussa ei niitä ollut, tuo kuvaus oli aika ekstempore xD Ja myös usein kuvauksissa vaalennan myös kaula-alueelta ja käsistä, varsinkin nyt kun rusketuin Ilosaarirockissa xD Nyt en sitä tehnyt. Olipas tääkin nyt selitys plah toivottavasti ymmärsit mitä tarkotin ny vähän paremmin xD

Nebula kirjoitti...

Ihania kesäisiä kuvia <3

Leena kirjoitti...

Nebula: Kiitos! <3