maanantai 9. huhtikuuta 2012

Today's makeup


Tulipas vaihteeksi tylsää niin päätin tehdä vähän meikkiä uusilla Sugarpilleilläni. Nättihän tosta tuli. Harmi ettei ole mitään asiaa ulos tänään.. Kuulumisia? Noh, kotona tässä lähinnä löntsäillään ja oon edelleen aina vaan räkätaudissa. Lakkasin silti välittämästä siitä viime viikolla, menee vaan hermot, kun en saa treenata. Oon siis alkanut taas treenaamaan, ei se kunto oo onneks ainakaan ehtinyt laskemaan ja toissapäivänä vetelin pistästä aikaa itteäni vetreäksi astangajoogalla, ah kun olikin ikävä. Oon joogannut kumminkin jo melkein kymmenisen vuotta, joten oli kiva tehdä sitä pitkästä aikaa. Tunnin verran siinä sitten yritin nenä räkäisenä hengitellä rauhallisena (no se nyt oli hieman vaikeaa), olo silti jälkeenpäin oli aivan ihana; niska ei ollut enää jumissa ja muutenkin lihakset rentona. Tunnin aikana ehti tulemaan selkäkin hikiseksi.

New Sugarpill eyeshadow experiment

Hullula puolella menee aina vaan yhtä vaihtelevasti. Kävin tosiaan hakemassa sitä sairaslomaa, kun työkkäristäkin oikeen melkein käskettiin. Sain sitten kesäkuun loppuun asti sairaslomaa, mutten oo vieläkään saanut vietyä sitä pahuksen paperia Kelaan asti. Pääsiäisen ja kaikenmaailman muiden pyhien takia se on nyt ollut kiinni ja oon ollut ihan vaan laiskakin, hyvä minä.. Selitys "huomenna sitten.." on mulle vähän turhankin kulunut. Huomenna silti on ihan pakko mennä sinne Kelaan vihdoinkin viemään toi. Antoipa lääkäri uuden lääkereseptinkin ja sen lisäksi etten ees muista enää mitä lääkettä mulle jälleen tungetaan (oon ilmeisesti käyttäny sitä pari vuotta sitten osastolla), oon näköjään kadottanut jo koko reseptin huooh.. Mä pidän nykyään lähiapteekissa kaikki reseptini, koska hävitän ne aina. Kiltit tädit löytää sen helpommin apoteekin omasta reseptikansiosta. Enivei.. tunnen ihan kamalaa ahdistusta sen lääkkeen takia, en mä halua enää käyttää lääkkeitä! Enkä tiedä miks olo on näin ahdistunut, koska ei se siitä johdu ettenkö haluaisi olla ahdistelematta (jota sen kuulemma pitäisi vähentää) tai ettenkö haluaisi parantua, mutta.. en tiedä mikä mättää. Ehkä hukkasin mokoman paperin ihan alitajuisen tarkoituksellisesti..





Translation:
Argh translations.. I am pist, my doctor says I need to go back to my medications, I really don't want to! It is not that I would not want to get better or anything.. I just don't want to use pills anymore. What should I do?!
I am still sick but I am not going to just sit and get fat before my wedding. I have been working out again and day before yesterday I did my astanga yoga, ah what a lovely way to keep your body in shape! I have been doing yoga almost 10 years now.

/Leena

16 kommenttia:

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Ihanan vihreä tuo meikki!<3 Mie halluisin Sugarpilliltä ainakkiin punasen ja vihreän luomivärin, olisi kiva kokeilla.^^ Pigmenttiähän nuissa on, olisi entistäkin vihreämpi meikki ittelläkin....:>

Anonyymi kirjoitti...

GORGEOUS!!! Gawds, I love that pink hair beautiful lady!

Annele kirjoitti...

ihanaIHANA meikki!! :O

Turmiotar kirjoitti...

Oooo mikä ihanuus meikki ! Olet tyrmäävä! :)

Saara kirjoitti...

Upea meikki, olet niin kaunis <3

Niina kirjoitti...

Todella kaunis meikki ja herkulliset huulet <3

La Fèe / Keijupölyä ja Sinfoniaa kirjoitti...

Oih, ihana meikki! Ja voi, olet hurjan kaunis :)

Anki kirjoitti...

Voi, kun oot kaunis<3 Aivan ihana meikki. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi upea meikki! Värit mätsää täydellistesti hiusten ja ihon kanssa. Hyvältä näyttää. :)

Tsemppiä kelaan raahautumisessa. Ehkä niitä lääkkeitä ei tarvitse kovin kauaa käyttää, että saisi pahimman vaiheen ohi? Toivon sulle kaikkea hyvää kevääseen!

linnea-maria kirjoitti...

Beautiful makeup! I think you should follow your own feelings about the medication, if you think it will work, then skip the pills. Hugs

Jenni kirjoitti...

Ihanan raikas ja keväinen meikki! Itsekin olen päättänyt tässä jossain vaiheessa tilailla Sugarpillilta uusia luomivärejä, mutta toistaiseksi mennään Inglotin tuotteilla, löytyyhän niistäkin sitä pigmenttiä ihan riittämiin :) Sugarpillillä vain sattuu löytymään paremmin ihan "puhtaita" sävyjä.

Hele kirjoitti...

Hei saitko tekstarin? Ajattelin vaan tarkistaa että mulla on oikea numero...

Mawi kirjoitti...

Voikun oot kauniina ja ihana meikki! x3

Iina kirjoitti...

OIVITSI miten nätti meikki! <3

ps. kiitos kommentistasi <3 :) Löysin muuten jo juhlamekon häihisi! jee :D

Vulcan_Butterfly kirjoitti...

LOVE the makeup! These photos look fantastic!

Leena kirjoitti...

All: Thank you so much!
Kaikille: Kiitooksia!

IndianaRex: Juu sain kiitos mulla vaan ei oo saldoo täl hetkellä saldoa..

Bubble: Aww hienoa!