tiistai 28. toukokuuta 2013

Behind the scenes- Frozen photoshoot


All pictures by Milla Kouhia. (Severus was my number one fan)

Auttajina kuvauksessa toimi Sofia ja Sanni (jotka saivat koko ajan olla asettelemassa ja auttamassa hulmuavien kankaideni kanssa). Severus löysi tiensä helmojeni suojaan ja siitä ei oltaisi tahdottu sitten millään lähteä. Masi halusi olla myös auttamassa, kuten kuvasta näkyy alempana.

Yleisesti ottaen mallina oleminen on aina ollut mulle sellainen juttu, mikä tuntuu omalta ja luonnolliselta. Mallina oleminen on helppoa ja luontevaa ja en malta odottaa, että pääsen tekemään sitä aina uudestaan ja uudestaan. Kahdeksan vuoden malleilun jälkeen voin sanoa oppineeni jos jonkinmoisia asioita, malleiluun liittyen, mutta myös kaikkea muuta. Tässä hommassa on pakko vain vetää valitukset sisään (no ainakin niin paljon kuin pystyy), koska paikat on kaukana ja tämä vaatii matkustamista, sääolot voi olla minkälaisia vain ja jokainen kuvaus ja kuvaaja on erilainen. 


Mallina oleminen meinaa siis sitä, että siihen ei kauhean ujot sovi. Kaikenmaailman olosuhteet on koettu, liian kuuma, parinkymmenen asteen pakkanen, studiokuvaus, ulkokuvaus, kuumeessa kuvaus, mahataudissa kuvaus, väsyneenä kuvaus ja nyt tuli koettua tuo silmät kipeänä kuvaus. Vaikka kuvaus kestäisi kuusi tuntia (tai pidempään), sitä vain kuitenkin jaksaa. Samapa tuo pitääkö täydellisen kuvan takia seistä samassa asennossa monta tuntia 12 sentin korkokengät jalassa vai ei.  Henkisen vahvuuden (kestää esimerkiksi tehdä vaikeita asentoja vaikka väsyttäisi tai ei kiinnostaisi, tekee pelottavia juttuja ja joutuu odottamaan paljon) lisäksi mallina oleminen vaatii hyvän kunnon. Jos olet istunut koko elämän sohvaperunana katsoen telkkaria, voin väittää, että kuvauspäivä aamusta iltaan asti on suhteellisen rankka. Moni ei tiedä kuinka fyysistä hommaa mallina oleminen on, sopii kokeilla itse jännittää jokaista kehon lihasta monta tuntia vaikka varpaillaan seisoen ja kädet ylhäällä. Voin sanoa, että sen jälkeen paikkoja kolottaa. Tässä pitää myös muistaa hyvät yöunet ja terver uokavalio, sekä liikunta. Kuvista kyllä näkyy, jos et ole elänyt terveellisesti.

Toisin sanoen, näinä vuosina olen oppinut, kuinka uskalias voinkaan olla. Kuinka osaan olla omaperäinen, keksiä asentoja ja sanoa ääneen ideoitani. Kuinka otan vastaan kritiikkiä ja neuvoja, joka ennen oli vaikeaa. Olen oppinut nauttimaan kehostani, pitämään siitä huolta ja näyttämään avoimesti kuvissa kurvini ja näin ollen, olen nyt paljon itsevarmempi. Ja koska tosiaan jokainen kuvaaja on erilainen ja jokainen kuvaus on erilainen, sitä on pakko oppia uusiin yhtäkkisiin tilanteisiin ja paikkoihin. Tehdä asioita vaikka pelottaisi. Loppuen lopuksi, sitä tajuaa, että ei tämä nyt niin kamalaa ole ja oikein odotan sitä kritiikkiä mitä saan kuvaajan ja tiimin ohelta. Haluan olla aina vain parempi ja oppia uutta. Tahdon oppia uutta itsestäni. Koska meistä jokaisesta löytyy taitoja ja voimia, joista emme edes itse ole tietoisia.


Milla Kouhia in Facebook

Translation:
So I have been modelling for 8 years now. And I have learned few things after doing this. First I must say, mentally stuff is the biggest thing. Now I can say I can wait things longer, I don´t mind travel long, I remember to keep my body in shape and well and I am just happy who I am. Mogelling it is not as easy at it would seem. You may need to wait hours. You need to may stand in hard position very long, you may be tired but you still need to look how good as you can, you may be sick but you still need to do it. Sometimes you need to get up early and photoshoot may last the whole day. You may need to go new places and meet new people and do stuff real quickly. But I love this, maybe just because I can learn so much about myself and be strong in so many ways. I love to do something beautiful with photographer and the team and be proud of it. I love that after every photoshoot I feel more confident. We all need to find our inner strenght and skills we don´t even no we have.
Pictures are from Frozen photoshoot we took with Milla and others last Saturday. It was such a beautiful day and I wanted to share these behind the scenes pictures, because the little doggies were so cute! Masi and Severus wanted to help too!
/Leena
 

5 kommenttia:

Silja`s kirjoitti...

haha ihana toi eka kuva!:D <3

Saija Sasetar kirjoitti...

Hihi..oot ihana ♥
Nuo positiivisuuspläjäykset on niin ihania! ^__^

Kokemusta mallina ei itsellä ole vielä paljoa, tosin hinku saada lisää on iso, vaikka jännitänkin kuvattava olemista paljon. On tosiaan niin totta nuo kaikki..ei se niin yksinkertaista ole vain räpsästä kuva ja se siinä, mallilta vaaditaan paljon, tietty myös kuvaajalta osaamista. Oot kyllä hyvä, kun on osannu sopeutua ja kehittyä ja jaksaa aina vaan lisää ja enemmän ja paremmin! ♥ ♥

~ Frillycakes ♥ ~

Annele kirjoitti...

ootko saanut kuvauksista palkkaa? anteeksi jos törkeä kysymys. :D olen vaan utelias! ;D
kauniita kuvia, tuonkin keikan!

Miss Ruki Ver kirjoitti...

Voi luoja tota ekaa kuvaa! :D Ihan törkeen makee lippis.

Leena kirjoitti...

Silja: Hihi mustakin xD

Saija Sasetar: Ne on ihan parhaita! <3

Annele: Ei ole törkeä kysymys, mä en tee tätä rahasta, tää on mulle harrastus. Mallit saa rahaa kun on asiakas joka maksaa, toisin sanoen ne on yleensä mainostarkotukseen tms.

Pin the Fuck ups: Hehee eläpä, se on paras! Rakastan mun lippistä.