Ensinnäkin yksi lukijoistani harmitteli, ettei tajua mun teksteistä mitään, joten yritän rustata englanniksikin tätä mielen suoltamaa paskaani.
/First of all, one of my readers want to understand what I'm writing, so, I try to translate all of the shit of my head to in English.
Toisekseen, mä olen aivan sika masentunut. Mä en ole pitkään aikaa ollut näin tyytymätön itseeni. En oo ihan varma mistä tää ees johtuu. Olin pitkään niin tyytyväinen itseeni ja elämääni, että tää takapakki tuntuu iskulta vasten kasvoja. Tuntuu, että mä petän itseni ja kaikki jotka on tukeneet mua ja joita olen auttanut paranemaan. Mutta tosiasia on se, etten mä ole vieläkään parantunut.
/Second thing, I'm too depressed. I have been so happy lately, but now.. I don't know. This feels like a hit in my face. I feel like I'm disappoint for all the people that have been trust and support me.. helped me to get better. But the fact is, I'm still sick.
En ole oksentanut varmaan öh.. ainakaan melkein 2 kuukauteen (herrajumala! niin pitkään aikaan?), mutta mieli kyllä tekisi. Tänään ruokiksella, syönnin jälkeen kävin vessassa, seisoin siinä pytyn edessä ja mietin, että nyt kyllä oksennan tän kaiken. Mutta pudistin päätäni, huokasin ja jatkoin matkaani luokkaan tekemään matikan koetta. En oksentanutkaan, onko se selkeä merkki siitä, että olen parantumassa? Vai olenko taas sairastumassa, koska pitkästä aikaa teki mieli oksentaa, koska ahdistaa? Ratkeanko mä pian taas, vai osaanko pitää itseäni kurissa? Parannunko mä joskus, vai onko tää ikuista taistelua, mieli toista mieltä vastaan? Olenko mä koskaan oma itseni?
/I throw up last time.. umm.. maybe 2 months ago? Wow, its that long already? But I really wanted to. Today after eating at school, I was thinking to vomit, but I shake my head and go to the classroom. Is it a sign, that I'm getting better, or that because I wanted to do it, I'm getting very sick again? Should I do it? Or can I keep it just in my head..? Can I ever recover? Is this neverlasting battle with my mind? Can I ever be, just me?
Itseviha on aika huipussaan, olen järkyttävän kateellinen kaikille mua nätimmille ja laihemmille, fiksummille ja menestyneimmille. Mitä, mitä ihmettä musta tulee? Oon aina uskonut, että musta tulee loppuelämäkseni sossupummi. Kerjään rahaa ku pahainen pummi. Pystyisin käymään työssä, mutta mieleni estää sen. Tunnen siitä aivan järkyttävää häpeää. Miten kukaan voi ymmärtää, että perjaatteessa täysin terve, nuori nainen, ei voi käydä töissä? Tai elää ylipäätään normaalia elämää? Mulla on niin vähäpätöinen olo.
/I hate myself so much again. I'm so jealous for anyone, who is more beautiful, skinnier, smarter or successful that I am. I think I can't never do any work. I just beg money for social welfare. Ha, thats a joke. I could work, maybe. But my mind stop me. I feel so shame about that. How could anyone can understand that? I feel so.. nothing.
Matikan koekin meni päin vittuja. Maikka kerto just hetki sitten miten tehtävät lasketaan, saan melkein saman tehtävän eteeni ja tsädäm. Valkosen paperin myötä kaikki tieto katoaa mun päästäni. Taistelen kyyneleitä vastaan, en varmana itke luokassa kaikkien nähden. Hengitän syvään, nollaan mieleni. Teen mitä muistan ja palautan kokeen pettyneenä itseeni. Toivottavasti pääsin edes läpi.
/ My math test went so.. fucked up. My teacher just tell my what to do and when I got my paper I just forgot everything. I fight against my tears and take deep breathe. I hope I got trough.
Kuvat on 2 vuotta vanhoja, kun olin laihempi. En voi olla miettimättä niitä aikoja, vertaamatta nykyistä kehoani noihin kuviin. Enkä ole noissa edes laihimmillani. Mulla on ikävä mun näkyviä luita ja sitä kun mahduin superpieniin vaatteisiin. Mä en sais tuntea näin, mä vihaan sitä. Mä vihaan minua. En jaksa tätä enää.
/Pictures are 2 years old, when I was skinnier. I cant help think about those times. I compare myself for those pictures. And I have been ever skinnier than those pictures. I miss my bones. I miss my little clothes. I should not feel these things, I hate it. I hate myseld. I dont believe I can manage this.
/Leena
12 kommenttia:
No pitää vaan koittaa sinnitellä kun on noin huono fiilis, kun jaksaa vaan eteenpäin ni huomaa että jossain vaiheessa se synkkä pilvi onkin haihtunu pään päältä ja onkin vähän helpompaa taas.
pitää vaan koittaa muistaa et oot järkyttävän hyvä tyyppi :D
ja kun oot jo päässy noinkin pitkälle ton sairauden kaa ni ei saa luovuttaa viel nytkään!! :D
Mä olen hullun huono lohduttamaan ketään... mutta tiedä että jaksan aina kuunnella. <3
Tuu myöhemmin meseen niin piristän sua ^^
Leena nyt et anna periksi!!! niitä takapakkeja tulee- mullekin, mutta niistä on vaan noustava uudestaan ja uudestaan, periksi EI saa antaa. koska loppujen lopuksi, jos ei taistele parantumisen puolesta, sh vie vain yhteen paikkaan, ennenaikaiseen hautaan. kroppa voi kestää vuosia, mutta ei ikuisesti. sori kun tätä kuolemaa täällä saarnaan, mutta Nanna kuoli 25-vuotiaana, eräs toinen puolituttu lähemmäs 40-vuotiaana... ja monen muunkin puolesta pelottaa ihan helvetisti.
lisäksi haluan tähän sanoa, että sä olet ihan helvetin paljon PAREMMAN näköinen nykyään! miks meidän aikuisten naisten pitäis näyttää pikkupojilta/teinitytöiltä?!
Leena, sä olet kaunis, älykäs nainen. sä et anna periksi! ethän?
<3
Mawi's way: Kiitos <3 En kyllä tiedä mikä tekee musta järkyttävän hyvän tyypin, mutta kiitos silti xD En mä haluakaan luovuttaa, tuntuu vaan normaalia vaikeammalta taas.
Sanski : Kiitti<3 Sua ei kyl näy ainakaa ny meses..? Toivottavasti ilmestyt enne ku meen nukkuun :) <3
Annele: Mä yritän TOSI KOVASTI olla antamatta periksi. Koska mä tiedän, etten MINÄ sitä oikeasti haluaisikaan. Ja mä mietin ihan samaa, että miksi pitäisikään näyttää. Silti se on ehkä verrannainen noihin tyhmiin lupauksiin joita syömishäiriö kuiskailee, huoh. Vihaan noita ääniä mun päässäni, tuntuu et oisin ihan hullu. Kiitos, että välität, mäki välitän susta <3
Mulle tuli mieleen että yleensä ennen kuin pääsee jostain kunnolla yli tulee takatalvi - viimeinen lumimyräkkä ennen kevättä. Luota itseesi. :)
Mun mielestä on erittäin hyvä että pystyit olemaan oksentamatta vaikka mieli tekikin, se on hiton hyvä!
Sä olet upea nainen juuri tuollaisena kuin olet! :)
Upulea: Ihana vertauskuva, ehkä se onkin näin, toivon kovasti :)
Seamrog: Mäkin olen tosi ylpeä itsestäni. Olen oppinut vähän toiselaista itsehillintää, hillitsemään sairauttani. Mäkin haluaisin pitää itsestäni juuri sellaisena kuin olen :) Kiitos <3
Siitä olen iloinen, että pystyit olemaan oksentamatta. Mutta siitä en, että sinun teki niin paljon mieli oksentaa.
Koeta vaan edelleenkin taistella noita piruja vastaan. Sä et ois yhtään onnellisempi, vaikka oisit kuinka laiha. Me kuollaan kuitenkin, miksi tehdä itestään luurankoa ennenaikaisesti.
Naisen ei kuulukaan näyttää tuolta, miltä näytät noissa kuvissa. Nainen on tarkoituksella muodokkaampi laji.
Voimia, Leena. <3
Aurélie: Yritän kovasti, kiitos tuesta <3
"Pystyisin käymään työssä, mutta mieleni estää sen. Tunnen siitä aivan järkyttävää häpeää. Miten kukaan voi ymmärtää, että perjaatteessa täysin terve, nuori nainen, ei voi käydä töissä? Tai elää ylipäätään normaalia elämää? Mulla on niin vähäpätöinen olo."
mutta muista ettet ole itse valinnut tota tietä. on niitä jotka ei vaa huvikseen taho töihin. itsellä on samankaltainen tilanne ja yritän tota ittelle muistuttaa.. etten oo sitä valinnu.. tekisin töitä tai opiskelisin jos siihen kykenisin.
ei muuta ku <3 ja hali sinne :3
pup: En todellakaan ole itse valinnut sitä, yritänkin tehdä kaikkeni, jotta pääsisin paremmalle tielle. Usein just pelkään, että jengi luulee mun haluavan vaan lintsata, loukkaavaa. Ehkä säkin joku päivä vapaudut ja pystyt tekemään mitä haluat, kaikki on aina mahdollista, muista se ;) Haleja sinnekin :) <3
Lähetä kommentti