maanantai 23. tammikuuta 2012

Something supernatural



Valitan, mun kirjotusintoni on vaihteeksi kadonnut. En ole mielestäni mitenkään masentunut, mutta yleensä mun täytyy olla todella masentunut, että mun ei tee mieli kirjottaa. En ole kirjottanut vähään aikaan kirjaanikaan. En tiedä mikä mua varsinaisesti ahdistaa, raha-asiat varmaan. Ja oma itseni. Nyt on syömiset menneet hyvin ja olen jaksanut tehdä treenit loppuun. Päivät on vierineet ruuan, treenin ja itsetutkiskelun merkeissä.  Oon saanut itseni siivoamaan ja pienet onnistuneet asiat on tosi hienoja, niinkuin jaksan aina toistaa. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka hankalaa masentuneena on tehdä edes pieniä, normaaleja asioita. Tänään sain aikaiseksi pestä jääkaapin ja voi pojat, kyllä mä olenkin niin iloinen, että sain sen tehtyä. Vielä odottaisi tiskit, joten taidanpa heti tän kirjotuksen jälkeen mennä niitä tiskaamaan.





Bloody Mary episode is one of my favorites!


The Winchester's 1967 Impala, pure love <3 I have a thing for old american cars



Oon myös katsellut sarjoja, esimerkiksi oon katsonut Supernaturalia kolmoskauden puoleen väliin, en muistanutkaan, kuinka hyvä sarja se on! Katoin nää aikanaan telkkarista ja nyt oon unohtanut melkein kaikki jutut, joten siistiä katsella tavallaan ensimmäistä kertaa. Päällisin puolin voisi sanoa, että yksi totuuden mukaisimmista yliluonnolisista sarjoista, vaikka tässäkin jutut on kärjistetty. Vaihtelun vuoksi oon kattonut tänään myös Australian suurinta pudottajaa, ekaa kautta katsottu nyt neljä jaksoa. Onko ketään muita Supernatural tai Suurinpudottaja faneja? Huomenna ois luvassa työkkärissä käyntiä ja kirpparipöydän tyhjennystä. Perjantaina onkin Annna kanssa tyttöjen ilta wuhuu! Jos huomenna on hyvä fiilis, niin voisin ottaa vähän uusia päivän asukuvia. Uus laukku on ainakin kuvien arvoinen ah<3


Translation:
I have been depressed again, damn! But I have been doing some cleaning and training. I even remember to eat now! I just watched Supernatural first and second season and now I am watching the third. It is one of the most faithful to supernatural stuff. And just for little change I started to watch Australia's The Biggest Loser. I have been fan for many years and I have watched every American seasons and Finnish ones too. Everyone else fan this two?

4 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Sydän jätti yhden lyönnin väliin postauksen ensimmäisen kuvan bongatessani. Supernatural on ihan ykkössuosikkisarjani, enkä millään malttaisi odottaa ensi syksynä DVD:lle pukkaavaa seiskakautta! Castiel lienee suosikkihahmoni ja hyviä episodeja löytyy vaikka millä mitalla. Ihanaa kuulla muidenkin tykkäävän poikien arjesta! :)

henni kirjoitti...

Supernatural on yksi parhaista sarjoista evör :) Ite kattelen tällä hetkellä seiskakautta jenkkilän tahtiin, siellä on ollut nyt parin kuukauden tauko :/ Tuossa taannoin siinä oli mun mielestä vähän liikaa sitä taivas-helvetti-Saatana-Jumala-juttua, kun sitä taisi kestää parikin kautta. Mutta nyt ollaan seiskakaudella taas jännässä kohdassa, täytyykin tarkistaa koska se taas jatkuu.

En osaa sanoa kumpi on mun suosikkini, Sam vai Dean, molemmat on niin <3 :D

Mrs Munster kirjoitti...

Supernaturaali kuuluu kylla suosikkisajoihini. Dean <3

Leena kirjoitti...

Verna: Oon kuullut kaverilta, että vitoskauteen olis hyvä jättää, koska siitä eteenpäin on kuulemma tehty vähän pakkopulla meiningillä, mitäs mieltä itse oot? Juu poikien arki on oikeen rattosaa!

henni: Mä en kans tiiä kumpi on kivempi, molemmat on ihania <3 Ja saa nähdä mitä itse tykkään vitos kaudesta eteenpäin olevista jaksoista!

Mrs Munster: Ihanaa, että löytyi näinkin monta fania lukijakunnastakin!